Jaa
Tekstiilit

Luomupuuvilla

Mikä on luomupuuvillan ja tavallisen puuvillan ero – ja onko sillä merkitystä?

Tavallisen puuvillan viljelyyn vaaditaan runsaasti vettä, lannoitteita ja torjunta-aineita, ja se voi kuormittaa sekä ympäristöä että puuvillaplantaasin työntekijöitä. Vain 2,5 prosenttia kaikesta viljelysmaasta käytetään puuvillan viljelyyn, mutta peräti 25 prosenttia maailman torjunta-aineiden ja hyönteismyrkkyjen kulutuksesta on peräisin puuvillan viljelystä. Yhden tavallisesta puuvillasta valmistetun T-paidan valmistukseen kuluu noin 2 300 litraa vettä.

Luomumaanviljelyssä esimerkiksi kemiallisten torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käyttö on kielletty, mutta Suomessa ekologisille tekstiileille ei ole annettu yhtä selkeää standardia. Eri toimijat käyttävät erilaisia merkintätapoja, ja vaatetta voi kutsua ekologiseksi ilman käsitteen tarkkaa määrittelyä. Lisäksi vain pieni osuus vaatteen materiaalisekoitteesta voi olla ekologisesti viljeltyä. Meidän mielestämme tämä voi aiheuttaa sekaannuksia ja pahimmassa tapauksessa johtaa kuluttajaa harhaan, minkä vuoksi olemme halunneet osallistua GOTS:n sertifiointiprosessiin.

GOTS tulee sanoista Global Organic Textile Standard, ja se on kansainvälisesti tunnustettu ekologisten tekstiilien merkintäjärjestelmä.

 

MIKSI GOTS?

GOTS on paljon enemmän kuin vain ekologisia tekstiilikuituja. Olemme valinneet GOTS:n, koska sen vaatimukset koskevat kaikkia tuotantoprosessin vaiheita, ei vain raaka-aineita. GOTS-sertifiointi edellyttää koko tuotantoprosessin hyväksymistä ekologisesta raaka-ainetuotannosta valmiiseen tuotteeseen.

Kaikkien toimittajien ja alihankkijoiden on oltava sertifioituja, ja ympäristövaatimusten ohella jokaisen tuotantovaiheen tulee täyttää myös viljelijöitä ja työntekijöitä suojaavat sosiaaliset määräykset. Pierre Robertilla sertifikaatti taataan erillisellä lisenssinumerolla, joka on merkitty kaikkiin luomupuuvillasta valmistettuihin tuotteisiin. Lisenssinumero on jokaisen haettavissa GOTS:n verkkosivuilla.

GOTS-merkintä on takuu seuraavista asioista:

  • Vähintään 70 prosenttia materiaaliseoksesta on luomukuituja. Pierre Robertilla lukema on 92 prosenttia.
  • Puuvilla viljellään ilman kemiallisia torjunta-aineita ja keinolannoitteita.
  • Puuvilla ei ole geenimuunneltua.
  • Maaperää suojellaan vuoroviljelyllä.
  • Vedenkulutus on tavalliseen puuvillaan verrattuna jopa 90 prosenttia alhaisempi.
  • Jätevedet puhdistetaan ja jätteet käsitellään vaatimusten mukaisesti.
  • Väriaineille ja muille kemikaaleille on säädetty tiukat myrkyllisyysrajat.
  • Viljelijöitä ja työntekijöitä suojellaan sosiaalisilla määräyksillä.
  • Kaikki tuotantovaiheet on tarkastanut puolueeton kolmas osapuoli, ja koko tuotantoprosessi on GOTS-sertifioitu.
  • Vaatteen alkuperä on jäljitettävissä yksittäistä tuotantovaihetta myöten.

Sen sijaan, että olisimme Pierre Robert Groupilla vaihtaneet toimittajamme valmiiksi GOTS-sertifioituihin toimijoihin, olemme päättäneet vaikuttaa siellä, missä jo toimimme. Keskitymme yhteistyössämme toimittajiemme kanssa pitkäaikaisiin suhteisiin. Tämä lisää ennustettavuutta molempien osapuolten kannalta ja luo neuvottelutilaa tehtaiden työolojen parantamiseen.

GOTS-yhteistyömme myötä olemme käyneet läpi naisten puuvilla-alusvaatteidemme koko arvoketjun ja kehottaneet kaikkia osapuolia hankkimaan sertifikaatin.

Lähde: GOTS

Lue myös
Pink-coloured wool ready to be spun into yarn and made into Pierre Robert wool tops for kids.

Villa

Me rakastamme villaa! Villalla on useita ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka ovat täydellisiä kylmään pohjoismaiseen ilmastoon.
Lue lisää
Mitä Tencel® on?

Mitä Tencel® on?

Tencel® on yksi ympäristöystävällisimmistä tekstiilimateriaaleista. Se on luonnonmateriaali, jota saadaan FSC*-sertifioidusta, vastuullisen metsäteollisuuden selluloosasta. Tencel®:llä on paljon samoja positiivisia ominaisuuksia kuin villalla ja Tencel®:stä valmistetut vaatteet ovat ihanan pehmeitä, kestäviä, pitävät muotonsa hyvin ja vie kosteutta iholta vaatteen ulkopuolelle.
Lue lisää
Grey wool yarn to be made into Pierre Robert Wool Collection garments.

10 faktaa villasta

Norjalaiset rakastavat villaa. Vaativissa ja kylmissä olosuhteissa norjalaiset luottavat "kolmen kerroksen sääntöön" - ohuin villavaate alle, paksumpi villapaita sen päälle ja päällimmäiseksi kerrokseksi puetaan tuulen ja sateen pitävä vaate. Nykyään kun merinovillavaatteita on helpommin saatavilla, ohuen merinovillan käytöstä on tullut yhtä suosittua niin kaupunkipukeutumisessa kuin vuonoilla vaeltaessa.
Lue lisää